JUKAN BB1500Gold 29 - 30.7.2003
(1500 mailia, 2414km 24 tunnissa)
Viime vuoden yhdistetyn SS1000 & BB1500 ajon jälkeen olin talven pimeinä iltoina suunnitellut monesti sopivaa reittiä BB1500Gold-ajoa varten. Reittisuunnitelmia olin tehnyt monia Route66 karttaohjelmalla, ja alun perin ajattelin ajaa suorituksen lomamatkan alussa. Ensimmäinen muutos suunnitelmaan tuli, kun päätin lähteä Eurooppaan lomamatkalle Baltian ja Puolan kautta. Siellä ei olisi missään nimessä mahdollista ajaa tätä ajosuoritusta. Seuraava suunnitelma yrittää ajaa suoritusta juhannuksena, kariutui säätiedotusten lupaamiin sateisiin Ruotsissa ja Tanskassa. Ei olisi mitään mieltä yrittää lähteä tähän suoritukseen vesisateessa.Juhannuksen jälkeen asia jäi hieman taustalle, kun aloin jo suunnitella lomamatkaani Baltian ja Puolan läpi Slovakiaan, sekä sieltä Alppien kautta Luxembourgiin. Niinpä siinä kaiken kiireen keskellä unohdin kaikki reittisuunnitelmat kotiin koneelleni, kun lähdin lomani alussa liikenteeseen. Oikeastaan vasta Slovakiassa aloin muistella, että minunhan piti yrittää paluumatkalla BB1500Gold-ajoa, ja huomasin ettei mukanani ollut yhtäkään talvella tehtyä reittisuunnitelmaa. No yrittäisin ajaa suoritusta paluumatkalla Luxembourgista Tukholmaan, mikäli sää olisi suosiollinen ja reittiä voisin hahmotella päivän parin aikana, jotka viettäisin serkkuni luona Luxembourgissa.
Saavuin Luxembourgiin sunnuntaina 27.7 illalla ja lähtisin kuitenkin aikaisintaan kohti Tukholmaa tiistaina 29.7, joten minulla oli mukavasti aikaa tutkia karttoja. Vanhastaan tiesin, ettei matka Luxembourgista Tukholmaan yksin riitä, vaan sitä olisi pidennettävä ajamalla aluksi hieman kohti etelää. Alustavasti tein monista vaihtoehdoista suunnitelman, jossa ajaisin Ranskan puolella moottoriteitä myöden kohti etelää Metzin ja Strasbourgin kautta Mulhouseen. Täältä siirtyisin Saksan puolelle Freiburgiin ja jatkaisin moottoriteitä A5/A7 kohti Tanskaa ja koko ajan moottoriteitä myöden siltojen kautta Ruotsiin ja Tukholmaan. Lähtöajankohdaksi ajattelin alkuiltaa, jotta saisin ajaa Saksan moottoriteillä öiseen aikaan. Tällöin liikenteessä olisi rekkojen lisäksi hyvin vähän muuta liikennettä.
Säätiedotukset lupailivat hyvää ja aurinkoista keliä ainakin Tanskaan asti välille tiistai ja keskiviikko, joten päätin lähteä yritykseen tiistaina alkuillasta. Aamupäivällä serkkuni ollessa töissä, kävin tiedustelemassa sopivan huoltoaseman, jossa suorittaisin ajoni aloitustankkauksen. Serkkuni oli lupautunut todistamaan ajoni aloituksen, ja ajattelin saavani huoltoaseman henkilöltä toisen nimen kyseiseen lomakkeeseen. No serkkuni tultua töistä hän todisti lähtöni ja suuntasin kohti huoltoasemaa, jossa suoritin aloitustankkauksen. Muuten kaikki sujui aivan mallikkaasti, mutta toista todistajaa en saanut ajoni lähdölle. Se kaatui kielimuuriin, sillä tyttö kassalla ei puhunut englantia enkä minä osaa ranskaa, joten otin vain tankkauskuitin ja kirjoitin siihen järjestysnumeron ja kilometrit pyöräni matkamittarista. Lähtöajaksi tuli kuitin mukaan 29.7 klo 17.38 ja pyöräni kello näytti Suomen aikaa 18.40, joten suuntasin kohti moottoritietä ja Ranskaa.
Alkuun moottoritiellä kohti Metziä oli hieman ruuhkaa, mutta liikenne kuitenkin eteni ihan kohtuullista vauhtia. Välillä hidastumista aiheutti rekkakuskien keskinäiset paikkojen vaihtelut, jolloin koko takana tuleva liikenne odotti ohitusten ajan rekkojen takana. Tässä hieman ajosuoritukseni kannalta hiljaisessa matkavauhdissa tulin ajatelleeksi, että Strasbourgin kautta on varmaan ruuhkaisempaa ajaa etelään, joten muutin ajoreittiäni lennosta liikennemäärän johdosta. Ajaisinkin Metzin ja Nancyn kautta Dijoniin, josta jatkaisin kohti Mulhousea ja Freiburgia. Nancystä eteenpäin lähes Mulhouseen olisi maksullinen moottoritie, ja olin kuullut että näillä osuuksilla liikenne sujuu todella hyvin, joten senkin vuoksi tämä saattaisi olla järkevä ratkaisu. Jatkoin siis Metzistä suoraan etelään kohti Nancyä ja liikennevirta alkoi hiljalleen vähetä, mutta vieläkin oli tiellä hieman täyden tuntuista. Ensimmäinen tankkauspiste oli Dommartin les Toul taukopaikalla, joka on hieman Nancyn jälkeen A31 moottoritien varrella. Tankkasin pikaisesti pyörän ja jatkoin matkaani kohti etelää.
Muutaman kilometrin jälkeen tulin kopeille, josta piti ottaa lipuke mukaan ja siirryin näin maksullisen moottoritien osuudelle. Täällä liikenne oli todella rauhallista, joten sain pidettyä matkanopeutena n. 130-140 kilometrin tuntivauhtia. Tällä vauhdilla Dijon alkoi lähestyä todella mukavaa vauhtia ja eipä aikaakaan, kun olin seuraavalla tankkauspisteellä (Brognon) tämän samaisen A31 tien varrella. Täälläkään en tuhlaillut liikaa aikaa vaan tankkasin pyörän ripeästi ja jatkoin matkaa. Sen verran kuitenkin vilkaisin karttaa, että kääntyisin kohta moottoritielle A39 Geneven suuntaan ja ajaisin tällä tiellä vain n. 20-30 kilometriä, jonka jälkeen kääntyisin vihdoin kohti pohjoista A36:lle ja siitä pääsisinkin jo Saksaan A5:lle. Tarvitsisin siis kuitin tien A39 varrelta, jotta tämäkin kierros tulisi huomioitua.
Ajaessani jo A39:llä aloin luopua toivosta, sillä eteeni ei ollut tullut yhtään huoltoasemasta kertovaa kylttiä ja matka A36:lle lyheni vauhdilla. Onnekseni hetken kuluttua tien vieressä oli huoltoasemakyltti ja heti perään kyltti, jossa A36:lle oli 10km matkaa jäljellä. Poikkesin tälle huoltoasemalle ja kävin WC:ssä, jonka jälkeen ostin Dark Dog energiajuoma tölkin. Mahtoi kaveri kassan takana ihmetellä, kun sanoin hänelle maksettuani ”recu”, "hmmm... hullu turisti haluaa kuitin energiajuoman ostamisesta". Varmistin serkultani ennen lähtöä kuitti-sanan ranskan kielen vastineen, joten sain kuitin ja energiajuoman juotuani jatkoin matkaani.
Matka sujui yhä mukavalla vauhdilla ja olin jo päässyt pidemmälle, kuin tiukka aikataulu olisi edellyttänyt, mutta ajallisesti tämä etumatka oli vasta n. 20 minuutin luokkaa. Muistelin kuitenkin mielessäni Viemerön Jorman kertomuksia näistä nopeatahtisista ajosuorituksista, että lopussa kuitenkin tahtoo tulla kiire, vaikka kuinka olisi alussa kirinyt aikataulussa edelle. Niinpä pidin matkanopeuden tiukasti 130-140 tienoilla, jotta lopussa sitten ei tulisi kauhea kiire. Näinpä n. tunnin kuluttua saavuin Saint Mauriceen, jossa sijaitsi maksukopit moottoritiemaksulle. Annoin aiemmin ottamani lipukkeen maksukopin neidille ja maksoin moottoritiemaksua 358 kilometriltä 12,40 euroa. Laitoin kuitin talteen jo aiemmin keräämieni joukkoon, sillä tämäkin on hyvä liittää kuittikopioihin, kun lähettäisin ajosuorituksen tarkastettavaksi. Tästä jatkoin matkaani ja ajoin seuraavan huoltoaseman ohi, sillä eihän vielä mittaristossa palanut polttoaineen vähyydestä kertova pylväikkö. Tämä päätös sitten hidastikin vähäksi aikaa matkantekoa, kun piti säästellä polttoainetta seuraavalle huoltamolle. Se varoituspylväikkö perhana kun syttyi pari kilometriä ohi ajamani huoltoaseman jälkeen.
Pääsin kuitenkin kunnialla seuraavalle huoltamolle, jossa jouduin viemään Visa-korttini kassalle. Pumput olivat suljettuja, ja heille piti jättää pantti pummpujen avaamiseksi, epäluuloista porukkaa nuo ranskalaiset. Maksettuani polttoaineen pesin kypärän visiirin ja pyöräni ajovalot, jotka olivat mustanaan itikoista. Samaan yhteyteen liitin nyt ensimmäisen ruokatauon, ja ateriaksi join pullollisen Danonen jogurttijuomaa. Tämä juoma on saatavilla yhtälailla Suomen kuin Luxembourgin kaupoista. Alkukesän aikana olen testaillut juomaa sekä sen soveltuvuutta ajosuoritusten aikaiseksi ravinnoksi. Mielestäni se sopiikin tähän tarkoitukseen vallan mainiosti, sillä se on helppo ja nopea nauttia, ja lisäksi se on tarpeeksi kevyttä ravintoa. Siitä saa myös tarvittavan määrän energiaa, jota näissä ajosuorituksissa tarvitaan, eikä koko pullollista ole pakko juoda kerrallaan. Korkin saa tiivisti kiinni, joten eikun pullo laukkuun ja matka jatkuu.
Tämän tauon jälkeen oli vielä yksi pakollinen pysähdys Ranskan puolella, kun maksoin loppumatkan moottoritiestä käteisellä (1,40 euroa). Täältä en viitsinyt pyytää kuittia, koska oli juuri hetkeä aiemmin tankannut ja saanut sieltä kuitin. Näin siirryin Saksan puolelle, jossa matkani jatkuisi suoraan A5:ttä pohjoiseen, josta pääsisin suoraan A7:lle, joka jatkuukin aivan Tanskan rajalle asti. Täällä liikenteessä oli rekkoja, mutta kuten olin odottanutkin, muun liikenteen osuus oli aika vähäistä. Näin saatoin nostaa matkanopeuteni 150-160 kilometrin tuntissa, ja näin alkoi pikkuhiljaa lähestymään rajapyykki, jossa olin jo tunnin tiukkaa aikataulua edellä. Ensimmäinen tankkaukseni oli Baden-Badenin lähellä A5 tien varrella. Tähän mennessä olin ajanut jo 677 kilometriä ja aikaa oli kulunut 6 tuntia ja 6 minuuttia. Tästä matka jatkui todella reipasta vauhtia ja pidin tankkauksien lisäksi hyvin lyhyitä ruoka- tai juomataukoja. Kaikki pysähdykset tapahtuivat moottoriteiden tankkaus- ja taukopisteillä.Tässä Saksan läpi ajamisessa ei ole kauhean paljon kerrottavaa, sillä se on moottoritiellä ajamista, ja suhteellisen reipasta vauhtia. Yöaikaan ei ole edes minkäänlaista nähtävää tarjolla. Seuraavassa on kuitenkin taulukko matkan etenemisestä kohti Tanskan rajaa, joka antaa hieman kuvaa siitä, minkälaisesta matkateosta yön tunteina oli kysymys.
Tässä vaiheessa aamua oli jo aurinkokin alkanut nousta ja havaittavissa oli, että ainakin Tanskassa jatkuu mitä hienon sää. Viimeisen tankkauksen jälkeen Saksan puolella olin tiukasta aikataulusta hieman yli puolitoista tuntia edellä ja niinpä päätin ensimmäisellä levähdysalueella Tanskassa ottaa 10-15 minuutin nokoset IronButt motellissa. Eli ajoin levähdysalueelle ja laitoin pyöräni sivujalalle, jonka jälkeen torkahdin siinä pyörän päällä istuen kypärä tankkilaukkuun nojaten n. 10 minuuttia. Havahduin siihen kun vieressäni joku toivotti hyvää huomenta suomeksi. Samalla levähdysalueella ollut Suomalainen rekkakuski tuli tervehtimään ja siinä juttelimme hetken aikaa, kunnes jatkoin matkaani.
Seuraava tankkaukseni yhteydessä ostin huoltamolta myös pari pulloa vettä, ja suoritin aamupesun samassa yhteydessä olleen levähdysalueen reunalla. Tämä virkistikin suuresti oloani ja jatkoin matkaa kohtalaisen nopeasti, sillä en halunnut menettää Saksassa hankkimaani aikaetua. Pienen hetken ajettuani saavuin Ison-Beltin sillalle. Sillan toisessa päässä pikainen pysähdys siltamaksun maksamisen vuoksi ja laitoin kuitin talteen muiden kuittien sekaan. Tässä vaiheessa alkoi olemaan hyvä olo siinä mielessä, että uskoin jo suoriutuvani helposti loppumatkasta ja saisin vietyä tämän suorituksen kunnialla loppuun asti.
Hieman ennen Kööpenhaminaa kävin pikaisesti tankkaamassa, sillä polttoaine ei riittäisi Ruotsin puolelle, jossa olin päättänyt pysähtyä ennestään tutulle Shellin huoltamolle ja ostaa lämpimäksi ateriaksi hodarin. Pikainen tankkaus ja muutama kulaus kivennäisvettä, jonka jälkeen matkani jatkui kohti Juutinrauman siltaa ja tuota mainitsemaani huoltamoa. Täällä siltamaksukopilla jouduin odottamaan pari ylimääräistä minuuttia, sillä valitsemallani kopilla ei ollut henkilöä ja tunnistimet luulivat minun olevan autolla liikkeellä. En siis viitsinyt maksaa tuplahintaa ylityksestä vaan painoin kopin seinässä olevaa help nappia. Hetken kuluttua kopille saapui joku henkilökuntaan kuuluva, joka veloitti visa-kortiltani oikean summan ja kuitin kera jatkoin aamupalalle (hodarille). Täällä huoltamolla tankkasin, vaikka ei olisi tarvinnut, sillä näin saisin venytettyä hieman pidemmäksi seuraavaa ajopätkää.
Täällä Ruotsin puolella on aina ollut helppoa ajaa ja matkanteko sujuu jouhevasti. Tämäkään kerta ei tuonut poikkeusta, vaikka en todellakaan pidä ajamista kyseisellä E4 tiellä mitenkään suurena elämyksenä, mutta matka kyllä etenee. Seuraava tankkauspaikka oli Laganissa, jossa olin tehnyt jo matkaa kaikkiaan yli 2000 kilometriä, tarkalleen 2030km. Loppuun vähän yli 400 kilometriin olisi aikaa käytettävissä muutamaa minuuttia vaille 5 tuntia, joten hyvältä näytti vielä tässäkin vaiheessa. Olin jo alussa päättänyt ajaa pyöräni mittarin mukaan ainakin 50 kilometriä ylimääräistä, jotta varmistaisin matkan riittävyyden mahdollisesta mittarivirheestä riippumatta.
Tankkauksen jälkeen jatkoin matkaa nopeasti ja saavuin Ruotsin puolimatkan kaupunkiin Jönköpingiin. Täällä huomasin huolekseni taivaalle kerääntyvän uhkaavan näköisiä pilviä, ja tietysti juuri E4 tien suunnalla koillisessa. Vesisadetta en todellakaan kaipaisi tässä vaiheessa, sillä se kumminkin aina hidastaa matkantekoa ja silloin saattaisi aikataulu mennä lopussa kireäksi. Vätternin rantaa seurailevaa E4 ajaessani mietin erilaisia vaihtoehtoja, ja muistin että Ödeshögistä lähtisi hieman pienempi tie kohti Örebrota. Katselin taivaan olevan kirkkaampaa juuri tuossa suunnassa ja päätin yrittää kiertää sateen ohitse pohjoisen kautta. Kaikeksi onneksi tässä E4 ja 50 teiden risteyksessä oli myös huoltamo, jossa kävin tankkaamassa pikaisesti pyöräni, jotta saisin kuitin juuri tältä kohtaa. Kiirehdin matkaan lähtöä, sillä tämä pieni ylimääräinen kierros aiheuttaisi aikataulun kiristymistä. Näin ollen tämän viimeisen reittimuutoksen jälkeen lopulliseksi reitiksi muodostui seuraavanlainen. (Klikkaamalla kuvaa, se aukeaa suurempana uuteen selainikkunaan)
Aluksi tällä pienemmällä 50 tiellä matka sujui aika jouhevasti, mutta lähestyessäni Motalaa, alkoi tiellä olemaan yllättävän paljon liikennettä, sekä suhteellisen paljon rekkoja. Motalan läpi ajamisessa hukkaantui mielestäni paljon tärkeitä minuutteja, vaikka todellisuudessa se taisi sujua kuitenkin ihan kohtuullisen hyvin. Matkan jatkuessa alkoi käymään selväksi, etten onnistuisi kiertämään sadetta, vaan jo hieman ennen Askersundia alkoi satamaan vettä. Tuntui että kellossa aika juoksi aivan liian kovaa vauhtia, eikä E20 tie ja Örebro vain tuntunut lähestyvän riittävällä vauhdilla. Viimein kuitenkin näin etumerkinnät E20 tiestä kohti Örebrota ja Tukholmaa. Jälleen oli hyvä onni myötä, sillä vain 200 metriä ennen liittymää E20 tielle sijaitsi Statoilin huoltoasema. Täällä tankkasin tankin täyteen ja näin sain kuitin tämän kiertotien tästäkin päästä.
Tankkaukseni oli nopea, joskaan ei aivan F1 luokkaa, mutta aikaa ei ollut enää jäljellä 2 tuntia enempää. Mielessäni mietin, että tämä kiertotien tuoman lisämatkan turvin voisin lopettaa ajosuoritukseni jo Södertäljessä. Aiemmilta matkoiltani muistin Södertäljessä olevan Statoilin aseman, joka sijaitsee lähes E20 ja E4 teiden yhtymäkohdassa. Ajattelin kuitenkin etten taida ehtiä kyseiselle asemalle, mikäli sade jatkuu edelleen.
No huoltamolta kurvasin E20 tielle kohti Södertäljeä ja toivoin tietysti mielessäni, että ei sataisi. Ilmeisesti jossain vaiheessa elämääni olen tehnyt jotain hyvääkin, kun sade todella loppui jo ennen Örebrota ja taivas alkoi kirkastumaan. Tien pintakin alkoi Örebron jälkeen kuivumaan ja jo ennen Arbogaa sain ajaa kauniissa auringon paisteessa ja kuivalla tiellä. Taas alkoi usko ajosuorituksen onnistumiseen palailemaan ja muutenkin mielessäni olin huojentunut, sillä olisihan loppumatka tuttua monilta aiempien vuosien Norjan reissuilta. Ilmeisesti tästä johtuen ajoin harhaan Arbogan kohdalla. Täällä olikin tie muuttunut ja hoksasin sen vasta kun liittymä Eskilstunan kautta Tukholmaan livahti ohitse. Viimeksi täällä vielä ajettiin käytännössä melkein Arbogan keskustan läpi, mutta nyt moottoritie kulkee Arbogan pohjoispuolelta ja sieltä suoraan E18 tienä Västeråsin kautta Tukholmaan. Näin ollen ajoin sen liittymän ohi, josta E20 tie haarautuu kohti vanhaa Arbogan isoa liikenneympyrää, josta matka jatkuu tuttua reittiä Södertäljeen ja Tukholmaan.
Muutama voimasana kyllä tuli kypärän sisällä lausuttua, mutta ei auta itkeä, kun vahinko on jo tapahtunut. Hetken kävi mielessä tehdä U-käännös moottoritien huoltoaukossa, joka tuli hyvinkin pian vastaan, mutta vilkaisu peileihin palautti järjen äänen ja jatkoin seuraavaan liittymään asti. Tämän harharetken seurauksena pyörän mittariin tuli 15 ylimääräistä kilometriä, joten luonnollisesti en ollut kovinkaan ilahtunut moisesta. Tutulle E20 tielle päästyäni laskin mielessäni paljonko nyt pitäisi olla ajon lopetuksessa kilometrejä mittarissa, sillä tätä harharetkeä ei huomioitaisi virallisessa matkassa mitenkään. Päädyin laskuissa n. 2500 kilometriin pyörän mittarissa, niin virallinen matka olisi yli vaaditun 2414 kilometrin.
Loppumatka Södertäljeen sujui ilman kommelluksia ja huomasin tutulle Statoilille tulevan kilometrejä jopa jonkin verran yli ajattelemani 2500, joten nyt ei ollut enää muusta kiinni kuin kuittiin tulevasta kellonajasta. Tällä välillä katsoin pyörän kelloa varmaan tuhat kertaa, sillä mahdollinen ajan loppuminen oli mielessä. Lopulta ei tarvinnut olla huolissaan, sillä pyörän kellon mukaan aikaa oli n. 20 minuuttia, kun poistuin moottoritieltä kohti huoltamoa. Pikaisesti liruttelin tankin täyteen ja menin sisälle maksamaan. Ajon lopetustankkauksen kuittiin tulostui 30.7 klo 17.25 ja pyörän mittarin mukaan ajettuja kilometrejä oli kertynyt 2515 kilometriä, joten juuri sopivasti tuon harharetken verran yli 2500 kilometrin. Tämän täytyisi riittää, joten kaivoin laukusta esiin ajon lopetuksen todistajan lomakkeen ja täytin siihen omat ja pyörän tiedot ja päivämäärän. Sen jälkeen kysyin huoltamolla töissä olleilta kavereilta, että voisivatko toimia todistajina ajoni päätökselle. Molemmat lupasivat ilman muuta ja kävivät tarkistamassa kilometrit pyörän mittarista, sekä muiden tietojen paikkansa pitävyyden, jonka jälkeen he kirjasivat omat tietonsa lomakkeelle.
Ajo oli nyt suoritettu, mutta matka jatkui vielä lyhyelti Viking Linen terminaaliin Tukholmaan, josta onnistuin saamaan paikan vielä iltalaivalla Turkuun. Täällä odotellessani saatoin miettiä mitä sitä tuli tehtyä. Lyhyesti yhteenvetona matkaa n. 2500 kilometriä, aikaa 23 tuntia ja 47 minuuttia, eli ajan suhteen pelivaraa jäi lopulta vain 13 minuuttia, vaikka Tanskaan saapuessani olin kuitenkin etuajassa aikatauluun nähden. Muita huomion arvoisia asioita miettiessäni totesin, että viinipulloilla ja muulla tavaralla lastattu raskas reppu ei ole kovin fiksu idea selässä tällaisella matkalla. Reppuni on erinomainen ja sopii selkään hyvin, mutta siitä huolimatta hartiat olivat kipeät 3-4 päivää matkan jälkeen. Entä sitten muita kipuja vaivoja? Yllättävää kyllä, muuta kolotusta ei ollut, ei edes takamuksen tienoilla, joten ilman reppua tämä ajo olisi ollut kivutonta ja särytöntä.
Entä pyörän sopivuus tähän ajoon? Eikö CBR600 ole liian pieni ja liian sporttinen näin pitkiin ajoihin? En tietysti voi puhua kuin omasta puolestani, mutta minulle ainakin pyörä tuntuu sopivan pitkiinkin päivämatkoihin. Enkä usko etteikö se sopisi muillekin, joille kyseinen pyörä tuntuu sopivan käteen lyhyessäkin ajossa. Voimaa ja kulkua kyllä pyörässä riittää, ja ajo-ominaisuudet ovat kohdallaan myös pitkän matkan ajossa.
Mikä sitten saa lähtemään tien päälle ajamaan 1500 mailia 24 tunnissa? Päällimmäinen syy on varmaan omien rajojen hakeminen, mutta taustalla on aina se, että sitä vain yksinkertaisesti nauttii moottoripyörällä ajamisesta. Olen aina tykännyt lähteä tien päälle, joten miksi en yhdistäisi siihen liikkumiseen näitä IronButt ajosuorituksia. Uusia juttuja on jo tämän ajon jälkeen virinnyt mieleen, joten tulevina kesinäkin riittää haastetta, jos vaikka BB3000Gold ensi kesänä…
Jukka Palkki, Uusikaupunki