JUKAN
SS1000 & BB1500 yhdistetty 24 - 25.8.2002
(1000 mailia, 1609km 24 tunnissa, ja 1500 mailia,
2414km 36 tunnissa)
1.päivä
Olin päättänyt jo
vuonna 2001 ajamani SS1000 ajon jälkeen, että seuraavana kesänä
pyrin suorittamaan jonkin astetta vaikeamman Iron Butt ajosuorituksen.
Alun perin olin ajatellut yrittäväni jopa BB1500Goldia, mutta
yhteensattumista johtuen jouduin muuttamaan suunnitelmiani. Lopullinen
päätös yhdistetystä SS1000 & BB1500 ajosta kypsyi
16-18.8.2002 viikonloppuna, jonka vietin Porissa Yyteri Meetingin puitteissa.
Siellä tapahtuneiden henkilökohtaisten asioiden vuoksi kaipasin
viikonloppua, jonka voisin viettää omien ajatusteni kanssa
yksinäni. Mikä olisikaan parempi mahdollisuus tähän,
kuin Iron Butt ajosuorituksen ajaminen.
Viikon alkupuolella aloin suunnitella
reittiä tarkemmin, ja tulin siihen tulokseen, etten halua ajaa
Suomen tuttujakin tutumpia valtateitä yhteensä 1500 mailin
verran. Halusin vähän vaihtelua ajooni, joten valitsin lähtöpaikaksi
Tukholman ja lähtöajaksi lauantain 24.8.2002, näin ollen
varasin laivalta paikan perjantain iltavuoroon Turusta Tukholmaan. Samalla
mietin sopivaa paikkaa Suomen puolelta, jonne voisin lopettaa ajoni
1.päivän ja samalla SS1000 ajosuorituksen. Onneksi veljeni
sattui olemaan juuri kyseisenä viikonloppuna kotonaan Lempäälän
Kuljussa, joten tiesin saavani sieltä sekä todistajat ajolleni,
että nukkumispaikan muutamaksi tunniksi. Näillä perusteilla
muotoutui 1.päivän SS1000 ajoa varten seuraavanlainen reitti,
jonka suunnittelin tankkauspisteitä myöden valmiiksi.
Sunnuntaiksi
suunnittelin n. 500 mailin ajolenkin Etelä-Suomessa, jotta saisin
yhdistelmän toisen ajosuorituksen vaatiman 1500 mailin matkan täyteen.
Reitti suuntautui Kuljusta Mäntän kautta Jämsään,
ja siitä Helsingin ja parin muun paikkakunnan kautta kiertäen
päättyi lopulta Uuteenkaupunkiin. Yhteensä näistä
kahdesta lenkistä tulisi tarpeeksi yli BB1500 ajosuorituksen vaatiman
1500 mailin.
Muita valmisteluita tein
loppuviikon aikana, johon kuului eväiden ostaminen, todistajanlomakkeiden
tulostaminen mukaan, sekä erinäisiä muita järjestelyjä.
Evääksi päätin ottaa banaaneita ja Nutridrink ravintojuomaa,
jota saa apteekista. Juotavaksi matkalle ostaisin laivalta pullotettua
vettä, jonka olen todennut varsin hyväksi juomaksi tämän
tyyppisillä reissuilla. Perjantaina työpäivän jälkeen
pakkasin tavarat pyörän laukkuihin ja pitäydyin hyvin
vähäisessä tavaramäärässä. Eväiden
sekä todistajalomakkeiden lisäksi laitoin laukkuun vain peseytymisvälineet
ja vaihtovaatteet. Halusin näet varmistaa, että voisin keskeyttää
ajosuorituksen missä vaiheessa tahansa, mikäli tarvetta siihen
esiintyisi.
Laivalla
tutustuin Jyväskylästä kotoisin oleviin Teroon ja Anne-Mariaan,
jotka olivat moottoripyörällä matkalla muutamaksi päiväksi
Tanskan suuntaan. Kerroin heille omasta matkastani, ja he lupautuivat
ystävällisesti todistamaan ajoni aloituksen Tukholmassa. Aurinkoisessa
Tukholman aamussa ajoin Viking Linen terminaalilta suoraan Slussenin
läpi ja nousin hetken kuluttua E20/E4 tielle kohti pohjoista. Tekemäni
matkasuunnitelman mukaan ajoin Tukholman keskustan pohjoispuolelle,
ja suoritin alkutankkauksen aivan E4 tien vieressä sijaitsevalla
Statoilin huoltamolla. Kuittiin tulostui kellon ajaksi 7.00 paikallista
aikaa.
En hukannut hetkeäkään
aikaa, vaan suuntasin E4-tielle kohti Haaparantaa ja Torniota. Liikenne
oli jokseenkin vähäistä, joten saatoin ajaa rauhassa
Ruotsin moottoriteille sopivaa 120 kilometrin tuntinopeutta. Alkumatkasta
ajamisessa tuntui taas tietynlaista "tukkoisuutta", mutta
näinhän se oli viime kerrallakin ajaessani Iron Butt ajosuoritusta.
Ilmeisesti en pysty rentoutumaan heti pitkän ajomatkan alussa,
sillä nytkin pidettyäni ensimmäisen tankkaustauon Söderhamnissa,
alkoi matkanteko jälleen sujua kuin itsestään.
Tällä seuraavalla etapilla
jouduin välillä hiljentämään vauhtia sumun
takia, jota meren läheisyydestä johtuen oli vielä ilmassa.
Suuremmin ei kuitenkaan tämä menoani haitannut, vaan huomasin
Härnösandin lähestyvän mukavaa vauhtia. Täällä
pidin ensimmäisen tankkaustauon myös itselleni, tankattuani
ensin pyöräni. Kaivoin laukustani Nutridrink ravintojuoman
ja nautin sen huoltamolla pikavauhtia. Olisin kyllä tietysti voinut
valita paremmankin maun Nutridrinkin monista vaihtoehdoista, sillä
tämä vaniljanmakuinen maistuu lievästi lääkemäiseltä,
mutta turha kuitenkaan valittaa. Lyhyen n. 10 minuutin tauon jälkeen
jatkoin kohti Uumajaa ja seuraavaa tankkauspistettä.
Tässä välissä
oli osan matkaa tuttuja maisemia, olinhan viime kesänä ollut
kaverini kanssa reissulla Norjassa. Olimme tuolloin käyttäneet
menomatkalla Vaasan ja Uumajan välistä lauttaa, ja jatkaneet
sitten Uumajasta kohti Trondheimiä. Tällä kertaa ei matkanteko
ollut ihan yhtä leppoisaa matkailua, vaan edettävä oli
koko ajan suhteellisen reipasta tahtia. Mielessäni oli näet
tavoite ehtiä nukkumaan seuraavana yönä enemmänkin
kuin 1-2 tuntia. Uumajassa tankkaustauko venähti hieman pidemmäksi,
sillä valitsin onneton juuri sen ruuhkaisen huoltamon, enkä
viitsinyt enää lähteä ajamaan seuraavalle asemalle.
No siinä odotellessani mittarin viereen pääsyä nautin
banaanin ja hieman vettä, sekä vaihdoin kuulumisia erään
paikallisen motoristin kanssa.
Matkallani Uumajasta Öjebyniin
tuntui, kuin Honda olisi saanut siivet selkäänsä, sillä
niin mukavasti matka eteni. Kellolla mitaten aikaa kului suhteellisesti
yhtä paljon, kuin aiemmillakin etapeilla. Öjebynissä
oli taas pyörän tankkauksen jälkeen aika nauttia Nutdrink-juoma.
Siinä huoltamon pihalla ollessani, käveli paikallinen pastori
ohitse pyörääni katsellen. Huomatessaan pyöräni
olevan Suomesta, hän kääntyi ja tuli tervehtimään,
puhtaasti Suomea puhuen. Muutaman sanasen siinä vaihdettuamme,
jatkoin matkaani kohti Torniota ja Suomea. Rajan ylityksen jälkeen
pysähdyin tankkaamaan Nesteen huoltamolle, ja pesin samalla kypäräni
visiirin, joka oli kohtalaisen mustanaan hyönteisistä. Tukholmasta
lähdön jälkeen aikaa oli kulunut n. 10,5 tuntia ja matkaa
oli taittunut hieman yli tuhat kilometriä.
Kotoisa tunnelma valtasi mielen,
kun jatkoin matkaani täällä Suomen puolella. Matkaa Kuljuun
olisi kuitenkin vielä yli 600 kilometriä, joten pidin reipasta
ja hyvää matkavauhtia yllä. Kempeleellä Ouluntullissa
oli pakko pysähtyä käymään WC:ssä, niinpä
päätin myös tankata pyöräni ja itseni samalla
kertaa. Tästä Pihtiputaalle ajaessa alkoi jo ilta hämärtyä,
ja päätinkin hieman laskea ajonopeutta mahdollisten hirvien
takia. Tällä välillä myös hyönteisten
kertymä ajovaloihin ja kypärän visiirille heikensi näkyväisyyttä.
Pihtiputaalla olikin tankkaustauolla pestävä visiiri ja ajovalot,
ettei ihan sokkona tarvitsisi ajaa. Vuorokausi oli jo vaihtunut, kun
saavuin Jyväskylään. Tankkasin pyörääni
automaattiasemalla ja evästin myös itseäni. Loppumatkaa
olisi jäljellä alle 200 kilometriä, eli ehtisin nukkumaan
ihan kohtalaiset yöunet ennen seuraavan aamun jatkoa.
Jyväskylästä lähtiessäni
päätin kiertää Keuruun kautta, sillä tiedossani
oli, että Jämsän jälkeen valtatiellä 9 on meneillään
tietyöt. Keuruulla pysähdyin pikaisesti ottaakseni todistekuitin,
niin tämäkin koukkaus huomioitaisiin loppumatkassa. Keuruun
ja Mäntän välissä jäikin sitten pari sydämen
lyöntiä väliin. Tienvarrella olevien lammikoiden päällä
oli ohuelti sumua, joka ei vaikutta näkemiseen, ei ennen kuin se
kosteus ”huurrutti” kertaheitolla kypärän visiirin
sisäpuolelta siten, ettei läpi nähnyt yhtään.
Kyseinen tapahtumaketju satasen vauhdissa ei ole todellakaan mukavaa
koettavaa. Onneksi tie ei sattunut juuri sillä hetkellä kääntymään
mihinkään suuntaan, vaan saatoin avata visiirin. Loppumatkan
Kuljuun ajoinkin visiiri yhden pykälän verran auki, sillä
en halunnut kokea samaa tilannetta toiseen kertaan.
Kuljuun saavuin hieman ennen kello
kahta aamuyöllä. Tankkasin automaattiasemalta hieman yli viisi
litraa ja jätin näin tankkiin tilaa aamun aloitustankkausta
varten. Tästä reilut sata metriä mäkeä alas,
ja pääsin veljeni luo syömään myöhäistä
iltapalaa ennen nukkumaan menoa. Laitoin puhelimen herätyskellon
herättämään aamulla klo 7.00 ja nukahdin hyvinkin
nopeasti sänkyyn päästyäni.
2.päivä
Heräsin puhelimeni herättämän
aamulla ajallaan, ja käväisin pikaisesti suihkussa. Veljeni
sattui heräämään tällä välin ja keitti
aamukahvit, joten päivä lähti mukavasti käyntiin.
Kello kahdeksan aikaan olin jo tankkaamassa pyörääni,
ja sain näin aloituskuitin tälle toiselle päivälle.
Riittävän ajomatkan varmistamiseksi kiersin Mäntän
kautta Jämsään, jossa oli seuraava tankkauspiste. Mäntästä
kävin pankkiautomaatilta hakemassa todistekuitin käynnistäni
siellä, ja Jämsästä olin valmis jatkamaan matkaani
normaalin tankkausrutiinin jälkeen kohti Lahtea ja Helsinkiä.
Lahdessa tuli hieman harhailtua,
mutta lopulta otin todistekuitin käynnistäni täällä
pankkiautomaatilta, joka sijaitsi Hämeenlinnantien varrella erään
kaupan seinässä. Tästä matka jatkui moottoritietä
pitkin kohti Helsinkiä, jossa olin ajatellut jo valmiiksi tankkauspisteen
Mannerheimintien alussa sijaitsevan Rock’n Roll McDonald’sin
yhteydessä sijaitsevalla automaattiasemalle. Hieman puolen päivän
jälkeen saavuin Helsinkiin ja totesin tämänpäiväisen
matkani olevan jo lähes puolessa välissä. Tankkauksen
jälkeen söin banaanin ja huomasin samalla, että automaatin
kuittiin tulostama kellonaika oli reilut kymmenen minuuttia edellä.
Kirjasin itse kuittiin oikean kellonajan, jotta tarkastuksessa ei ihmeteltäisi
seuraavaan etappiin kulutettua aikaa.
Jatkoin matkaani jälleen kohti
Lempäälää ja Tamperetta moottoritiellä, jossa
matka edistyi ihan mukavasti. Pysähdyin jälleen Lempäälässä
tankkaamaan, ja päätin myös pestä jälleen hyönteisiä
pois ajovaloista ja visiiristä. Tankkasin itsenikin ja nautin viimeisen
Nutridrink juomani. Suoriuduttuani kaikista oheistoimista suuntasin
kohti Poria, josta oli tarkoitus käydä hakemassa vain todistekuitti.
Poikkesin Impolan TB-asemalla ostamassa pullon juotavaa, ja sain kuitin.
Pihalla kuitenkin katsoin tarkemmin kuittia merkitessäni siihen
kilometrilukemaa mittaristani. Kellonaika kuitissa oli tunnin todellista
jäljessä, joten kävin sisällä pyytämässä
korjausta. Myyjä olikin hyvin perillä näistä Iron
Butt ajoista, ja korjasi kellonajan kuittiin varmistaen sen huoltamon
leimalla ja nimikirjoituksellaan.
Jotta saisin matkan täyteen
päätin kiertää Uuteenkaupunkiin vielä Huittisten
kautta. Matka oli käynyt jo aika vähiin ja samalla paikoitellen
oli hieman vaikeuksia pidätellä ajonopeus sallituissa lukemissa.
Huittisissa tankkasin pyörän ja nautin Porista ostamani juoman
ja jatkoin matkaani viimeiselle etapille kohti Uuttakaupunkia. Saavuin
Ukiin hieman kello 17 jälkeen ja tankkasin pikaisesti ajoni päätöstankkauksen
paikallisella TB-huoltamolla. Todistajan ajoni lopettamiselle tiesin
parhaiten löytyvän työpaikkani portilta, jossa on aina
joku vartija paikalla. Saatuani ajoni lopetukselle todistajan kiirehdin
kotiin suihkuun, sillä minun oli ehdittävä pitämään
paikallisen pyöräkerhon hallituksen kokous alkaen kello 18.
Sopivasti ehdinkin paikalle, ja siinä kokouksen kuluessa ajattelin,
että vieläkin olisi voinut jatkaa ajamista.
Koko ajosuoritus sinänsä
sujui aivan mukavasti tuota pientä kauhun sekuntia Keuruun ja Mäntän
välissä lukuun ottamatta. Tukholman ja Tornion välin
ajaminen 10,5 tuntiin oli osoitus siitä, että BB1500Gold on
aivan mahdollinen ajaa Tukholmasta alkaen kohti Keski-Eurooppaa. Väsymystä
ei ollut matkan varrella eikä matkan päätyttyäkään,
joten siinäkin mielessä tuli aimo annos itseluottamusta tulevan
kesän Iron Butt ajojen suunnitteluun. Tätä matkakertomusta
kirjoittelen pääsiäisenä 2003, ja tein hieman tutkivaa
surffailua koko maailman Iron Butt ajajien listalla. Havaitsin sellaisen
yllättävän seikan, että koko maailmassa on minun
lisäkseni ajettu vain toinen BB1500 ajo Hondan CBR600:lla. Kyseisen
suorituksen on ajanut Daryl Cassada Cincinnatista, Ohion osavaltiosta,
ja hän ajoi 1533 mailia 13.10.2002. Täten ajamani 1530 mailia
25.08.2002 oli maailman ensimmäinen BB1500 ajosuoritus CBR600 Hondalla
ajettuna. Olisikohan nyt kesällä 2003 ajettava samaisella
Hondalla ensimmäisenä maailmassa BB1500Gold ajosuoritus. Reitti
on jo valmiiksi suunniteltu.
Jukka Palkki, Uusikaupunki